Vanhemmille
Pelejä on monenlaisia
On pelejä, jotka niissä esiintyvän väkivallan, seksin, kauhun tai huumeiden takia ovat haitallisia lasten kehitykselle. Siksi peleillä on erilaisia ikärajoja. Ikäsuositukset ja -rajat perustuvat siis pelien haitallisuuteen, eivät niiden tekniseen vaikeuteen. Suomen laki edellyttää, että jokaisessa Suomessa myytävässä pelissä on sen haitallisuudesta kertova ikäraja.
Vanhemmat, tutustukaa pelien sisältöön, katsokaa lastenne pelaamista ja keskustelkaa
lastenne kanssa peleistä.
Alle 18-vuotiailta kiellettyä peliä ei saa luovuttaa alaikäiselle. Tätä alemmat ikärajat ovat suosituksia, joten pelin voi luovuttaa suositusikää nuoremmalle. Yleiseurooppalaisessa PEGI ikärajamerkintäjärjestelmässä on ikämerkinnän lisäksi pelin sisältöä kuvaavia symboleja. Ne kertovat syyn pelin saamaan ikärajaan. Sisältösymboleja on seitsemän erilaista:
Kauhu, Väkivalta, Kiroilu, Syrjintä, Seksi, Huumeet ja Uhkapeli.
Suurimmat tietokone- ja konsolipelien valmistajat ovat sitoutuneet käyttämään yleiseurooppalaista merkintää, mutta se ei kuitenkaan ole pakollinen. Jos pelissä ei ole yleiseurooppalaista PEGI merkintää, on siinä oltava kotimainen VET merkintä.
Lisätietoa: Valtion elokuvatarkastamo & Pegi.info
Myymälämme aukioloajat
|


